Revanssin paikka!

| 13.11.2014 -

LEKA Volley hakee revanssia Korson Vedosta tulevana lauantaina

LEKA hävisi ensimmäisen ottelun KoVen vieraana suoraan 3-0. Pelistä jäi hampaankoloon sen verran, että lauantaina kentälle tulee voiton tahtoinen LEKA Volley. 

KoVessa pelaa kuopiolaisille lajiniiloille tuttu Arto Hanni. Hanni pelasi aikanaan Kups-Volleyn riveissä passarina ja saavuttikin kultaa valmentaja Hoivalan Timon aikakaudella. Tämän jälkeen Arto on pelannut mittavan uran niin ulko- kuin kotimaassa. Hanni johtaa KoVea niin pelillisesti kuin henkisesti ja nauttii suurta arvostusta joukkueen sisällä. Tuore liigavalmentaja Petri Sainio on saanut KoVen liitoon alkukaudesta. KoVe on kaatanut kotonaan mm. Ettan, Hurrikaanin ja LEKA Volleyn. Vieraissa KoVe ei ole pelannut niin vakuuttavasti. Koven syömähampaat ovat olleet alkukaudesta vahvasti aloittaneet hakkuri Karl Kulaots, sekä yleispelaajat Toni Kankaanpää ja superlupaus Miro Määttänen. Miehet löytyvät pistepörssin sijoilta 5, 9 ja 13. 

LEKA Volley on saanut valmistautua lauantain peliin rauhassa ja pelaajat ovat terveenä. Pistepörssin kärjessä majailee edelleen Mart Tiisaar 212 pisteellä. LEKA Volley lähtee katkaisemaan kolmen ottelun tappioputkea ja viikonloppuna ei ole tavoitteena voitto, vaan selkeä voitto. Otteluun on myyty ennätysmäärä lippuja ennakkoon. Liekkö komea Arto Hanni on saanut paikallisen hameväen liikkeelle katsomoihin. Kiinnostavin seurattava asia lauantain pelissä on ehdottomasti Jukka Lehtosen ensi esiintyminen kotiyleisön edessä! Jukka on päässyt varmasti paremmin kiinni hyökkäyspelaamiseen Petterin kanssa ja odotettavissa on komeita pommeja KoVen kenttään.



Olemme saaneet fanituotteet peliin myyntiin. Hanki keltamustaa päälle ja nauti tunnelmasta!

LEKA Volley - KoVe
 
15.11.2014 klo 17:00
Studentia-areenalla(Yliopistonranta 3)







Uutisarkisto