Otteluennakko: Sisuuntunut LEKA Loimun kaatoon

| 11.02.2016 - Vili
LEKA Volley – Raision Loimu
pe 12.2. klo 18:30
Studentia, Kuopio

LEKA Volley (13-9) kohtaa cup-viikonlopun jälkeen kotiottelussa Loimun (10-9). Ossi Rumpusen johtama raisiolaisryhmä saapuu Studentialle perjantaina 12.2. taistelemaan ”kuudesta” pisteestä.

Loimu on kahden ottelun tappioputkessa saapuessaan Savon kiertueelle. Se koki tappiot vieraissa Lakkapäälle ja Ettalle toissa viikolla. Loimu kohtaa vielä torstaina 11.2. Sampon Iisalmessa ennen saapumista Kuopioon. Ossi Rumpunen on kantanut viime aikoina vastuuta hyökkäyksessä ja vastaanotossa. Molemmissa tehot ovat olleet hyvällä tasolla koko kauden ajan. Maajoukkueen kakkospassari Ville Juntura kuuluu myös joukkueen tähtikaartiin. Hakkurin tontilla viime aikoina ovat pelanneet sekä Daniel Vargas ja Arias Luis. Luis tuli joukkueeseen viimeisimpänä kesken kauden. Keskitorjujaosastolta löytyy kokenut Tuukka Anttila sekä amerikkalainen Ryan Meehan.

leka - loimu
Kuva viime kauden kohtaamisesta

LEKA pelasi viikon sisään neljä ottelua, mutta on päässyt lepäämään ja harjoittelemaan kuluvan viikon ennen Loimun kohtaamista. Tiukka ottelutahti ei ole näkynyt otteissa, tosin vierasottelut (Isku ja Hurrikaani) ovat olleet tasoltaan heikompia. Kotiotteluissa LEKA on esittänyt vahvoja otteita koko kauden ajan (vain yksi tappio Studentialla). Edellinen ottelu oli Suomen Cupin välierä Hurrikaania vastaan Hämeenlinnassa. Siinä Hurrikaanin hyökkäys oli astetta tehokaampaa ja se vei ottelun suoraan kolmessa erässä. Cup-seikkailusta ei päässyt syntymään kuopiolaisille menestyskrapulaa, joten Loimu-ottelussa voidaan odottaa LEKA:n näyttävän mitä se osaa. LEKA:n puolesta positiivisia asioita Cup-välierässä oli kakkospassari Aleksi Kössin ja Antti Karttusen (yp) ennakkoluulottomat esitykset. Josh Taylor parantaa ottelusta toiseen päästen paremmin mukaan LEKA:n pelirytmiin. Mieheltä on lupa odottaa myös Loimu-ottelusta pisteitä ja näyttäviä suorituksia.

- ”Loimu on perinteikäs seura, joka on aina kilpailukykyisellä joukkueella liikenteessä. Heilläkin on tullut kauden aikana joitakin muutoksia rosteriin, mutta materiaali on hyvä ja voivat voittaa kenet tahansa. Ossi Rumpunen on porukan johtaja ja pelaa hienoa kautta. Muista seurattavista voisi mainita keskitorjuja Ryan Meehanin. Kuuden pisteen ottelu jälleen tulossa, sillä Loimu varmasti haluaa meidän tavoin kotiedun itselleen pudotuspeleihin. ”, kertoo LEKA:n päävalmentaja Lauri Hakala.

Ottelu on joukkueiden toinen kohtaaminen tällä kaudella. Ensimmäinen ottelu päätyi Kerttulan liikuntahallissa Loimun tiukkaan 3-2 voittoon. Hyvässä vireessä ollut Eelis Karinen joutui jättämään pelin kesken loukkaantumisen vuoksi, mikä osaltaan vaikutti ottelun lopputulokseen. LEKA:lla on cup-tappio niskassaan ja se haluaa kääntää kurssin heti voittojen tielle. Kyseessä on tärkeä ottelu, kun molemmat joukkueet haluavat lunastaa kotiedun pudotuspeleihin.

Ovet ja LEKA Pupi aukeavat klo 17:30. Tarjolla mm. virvokkeita joka lähtöön, "One and Only" LEKA Dogit sekä Metzgerei Lihaniekka LEKA Dog –nakit.
 
Tule nauttimaan Studentian hyvästä tunnelmasta. Lentopallo on parasta livenä, tervetuloa!

Liput ennakkoon Lippuautomaatista >

Otteluisäntänä Mestar

Livescore >

 



Uutisarkisto