Tosipelien kevät

| 12.01.2016 - Lauri Hakala
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

LEKA on harjoitellut jo hyvän tovin lyhyen ja tarpeellisen joulutauon jälkeen. Kaikkiaan olemme kokoontuneet yli 100 kertaa lajiharjoitukseen siitä hetkestä, kun syksyllä yhdessä aloitimme. Vaikka kevät tulee olemaan tiukkojen pelien sävyttämänä, ehdimme edelleen myös harjoitella. Pelasimme heti alussa paljon, ja maajoukkuetaukojen aikana huilanneet joukkueet ottavat nyt pelimäärissä meitä muita kiinni. Olen hyvin tyytyväinen sarjaohjelmaan, joka mahdollistaa yhteispelin hiomisen muuallakin, kuin vain peleissä, aina pitkällä kevääseen.

Harjoittelulle on tarvetta, sillä Suomen Cupin myötä todelliset pudotuspelit alkoivat heti vuoden 2016 ensimmäisestä ottelusta VaLePaa vastaan. LEKA jatkoi siitä, mihin se joulukuun 20. päivä Hurrikaania vastaan lopetti: alla on nyt kaksi tiukkaa 3-2 voittoa viime kauden mitalisteista. Vielä pari kierrosta, ja cupin neljä parasta ovat selvillä. Olemme asettaneet itsemme tilanteeseen, jossa kauden alussa asetetut tavoitteet ovat omissa käsissä, mutta toisaalta ne ovat vielä hyvin kaukana konkretiasta. Nöyrästi pitää peli kerrallaan jatkaa, sillä mestaruusliigassa on mahdollista voittaa ja hävitä aivan jokaista vastaan.

leka volley

Tosipelien kevääseen kuuluukin, että JOKAISELLA pelillä on iso vaikutus lopulliseen sijoitukseen paitsi helmikuisessa cupissa, myös runkosarjassa. Jokainen haluaa puolivälierissä välttää kolmikkoa Tiikerit, Hurrikaani, Valepa. Tämä edellyttänee sijoittumista joko neljänneksi tai viidenneksi, ja kun nelossija tuo kotiedun, ei kukaan tasaisen liigan joukkueista halua olla viides. Tähän asti olemme pelanneet viisieräisen ottelun jo kuusi kertaa (Loimu, Isku, Sampo, Etta, Valepa, Hurrikaani) eivätkä tiukat väännöt taatusti lopu nähin. Kun ensi viikonloppuna vastaan asettuu Etta, voidaan hyvin puhua 6 pisteen ottelusta. Sitä seuraavaksi vastassa on Sampo (taas 6p), ja samaa tahtia loppuun saakka. Luottamus on kova, että olemme 6-7.2 pelattavan Cupin lopputurnauksen arvoisia, mutta siihen on vielä muillakin sanansa sanottavana.

”You have to earn the right to be proud and confident.” – John Wooden

Uuden seuran historia on vielä lyhyt, mutta draamalta ei tähänkään asti ole puuttunut kaarta. Syksyllä, hyvän startin jälkeen olisi ollut helppoa uskotella itselleen, että olemme valmiimpia menestymään kuin mitä olimmekaan. Peli ei kuitenkaan valehtele, ja tuloksia pitää kunnioittaa. Voitit tai hävisit, pitää katsoa aina ensin peiliin, analysoida sitten faktat ja jatkaa matkaa. Jostain syystä tämä on kuitenkin vaikeampaa voitettujen pelien jälkeen. Ehkä elämän luonne vain on, että et vielä tiedä, mitä et tiedä.

Joka tapauksessa tälläkin hetkellä LEKA Volleyn pelistä paistavat samat vahvuudet kuin alkusyksystä. Heikkouksia on vastaavasti sitoutuneiden pelaajien ansiosta saatu kehitettyä hieman paremmiksi. Näistä, tappioiden hetkillä tehdyistä valinnoista kumpuavat aikanaan kovatkin voitot- jos maltti riittää ja huomio pidetään olennaisessa.

Seuraava kotipeli on 17.1 klo 15:00 Ettaa vastaan - tule Studentialle kannustamaan LEKA voittoon!

Lauri H.