Kotietu, taistelun alku

| 19.03.2016 - Lauri Hakala
Runkosarja on yhtä peliä vaille paketissa.

LEKA Volley on yltänyt välitavoitteeseen ja varmistanut kotiedun. Kauden 2015-16 Suomen Cupin välieräpaikka ja runkosarjan 4. sija eivät kuitenkaan vielä tyydytä. Janoamme mestaruusliigan välieriin, joka asetetuista tavoitteista vielä uupuu. Hyvän treeniviikon jälkeen meitä odottaa taatusti kova puolivälieräsarja. Onneksi sinne ei kuitenkaan vielä ole kiire.

Pelit ovat meidän osalta siis menneet siten, että viimeisessä Sampo-LEKA ottelussa taistellaan lähinnä kunniasta ja valmistaudutaan ensi viikolla alkaviin playoff-otteluihin. Uskon tämän näkyvän myös katsomoihin vapautuneena ja uskaliaana pelaamisena. Mikä olisikaan parempi kenraaliharjoitus kuin kauden kolmas Savon derby!

On myös tärkeää hengähtää (lyhyen) hetken ajan, ja osata nauttia tästä alkavasta playoff-ajasta. Ulkona on valoa, talvi on taittunut, ja kauden kohokohta on edessä. Voimme katsella seuran vasta kahden vuoden mittaista historiaa ja antaa nopeasti tapahtuneiden asioden kolahtaa tajuntaan. Pieni paussi pitää paitsi jalat maassa, se myös luo kontekstin tuleviin taisteluihin.

Uskon, että ajoittain pysähtyen pystymme kaikki sekä parempiin suorituksiin, että myös olemaan läsnä hetkessä. Tämä on aikaa, josta pelaajien, valmentajien, seuran hallituksen, talkoolaisten ja fanien soisi kykenevän nauttimaan täysin siemauksin! Otteluparien valinta tapahtuu virallisesti ensi sunnuntaina, mutta jokaisella on jo vahvat epäilyksensä siitä, kuka tutuista joukkueista mahtaakaan tulla vastaan.

Sen enempää spekuloimatta voin sanoa, että en ole eläessäni odottanut yhtään playoff-kevättä näin suurella innolla! Pudotuspelejä pelataan puolivälierävaiheessa Kuopiossa seuraavasti: 23.3 klo 18:30, 27.3 klo 18:00 sekä tarvittaessa 31.3 klo 18:30.

Tervetuloa mukaan elämään playoff-taistoa Studentialle!

https://www.youtube.com/watch?v=EbI0cMyyw_M

Best way out is through,

Lauri H.